Roska- Trash- surrealistinen

Roska-aiheet ovat ympärillämme, näkyvinä ja näkymättöminä.

Roska- Trash- surrealistinen teema


Roska on inspiroivaa ja antaa aiheita taiteelle aivan rajattomasti.  Roska on hylättyä tavaraa ja materiaa, jollekin myös uuden raaka-ainetta.

Ylijäämällä on suuri vaara muuttua roskaksi. Muuttuuko yletön yltäkylläisyys roskaksi koska sitä kaikkea ei kuluteta pois?


Roskako rumaa? Täysin sattumanvaraiseksi jääneenä ja hylättynä, se on rumaa mutta sattuma voi sen kaunistaa.

Mutta aina ei esteettisyys riitä. Roskaan liittyy kuolemanvaara, sen uhka.

Aika hoitaa roskansa. Mikäli siihen pystyy. Kunpa jokainen hoitaisi roskansa ja elämän tonttinsa.

Mielen roska on toisenlaista, se on mielensisäisiä takkuuntuneita ajatuksia ja tunteita, joita ei jaksa selvitellä, lajitella ja muodostaa uuden raaka-aineeksi. 

Maalausteknisesti roska-aihe houkuttelee tarttumaan kaksin käsin itse asiaan, eli roskaan ja käyttämään sitä värin levittämiseen.


Annan sattuman tulla mukaan ja pyörittää mielikuvien suurta peliä- minkä kuvan vuoro on nyt?